Elokuvat: Ti West
- 2024
MaXXXine (2024)
MaXXXine6.52024HD
1980-luvun Hollywoodissa näyttelijäkuuluisuudeksi pyrkivä aikuisviihdetähti Maxine Minx kokee viimeinkin ensimmäisen läpimurtonsa. Mutta kun mystinen tappaja alkaa vaania Hollywoodin kuuluisuuksia, uhkaa hänen jälkeensä jättämä verivana paljastaa Max...
- 2022
X (2022)
X6.72022HD
Vuonna 1979 kuuden hengen kuvausryhmä lähtee ajamaan Teksasin osavaltion läpi kuvaten vallankumouksellista ja ”mestarillista” aikuisviihde-elokuvaansa. Työn ailahteleva kannattavuus on koetellut ryhmää jo jonkun aikaa, mutta ohjaajan palava intohimo ...
- 2022
Pearl (2022)
Pearl7.22022HD
...
- 2012
V/H/S (2012)
V/H/S6.02012HD
Äärimmäisen karmea kauhuilu kertoo kaveriporukasta, joka palkataan murtautumaan syrjäiseen autiotaloon ja varastamaan sieltä harvinaisen VHS-nauhan. Taloon päästyään kaverukset löytävät vinon pinon vhs-kasetteja sekä nauhurin, jonka avulla tutustua n...
- 2011
The Innkeepers (2011)
The Innkeepers5.32011HD
Satavuotiaassa Yankee Pedlar Inn -hotellissa vietetään viimeistä viikonloppua ennen lopullista sulkemista. Omistaja on jättänyt nuoret työntekijänsä Clairen ja Luken asettelemaan lappua luukulle. Luke on päättänyt myös viimein etsiä todisteita karmiv...
- 2013
Drinking Buddies (2013)
Drinking Buddies5.92013HD
...
- 2013
You're Next (2013)
You're Next6.62013HD
Davisonin perhe on kokoontunut maalaiskartanoon viikonlopun viettoon juhlistamaan vanhempien hääpäivää. Illallispöydän idylli särkyy kuitenkin järkyttävällä tavalla, kun naamioitunut murhaajajoukko alkaa piinata perhettä. Keitä murhaajat ovat, ja voi...
- 2009
Cabin Fever 2: Spring Fever (2009)
Cabin Fever 2: Spring Fever4.52009HD
Hyytävä kauhuelokuva Cabin Fever 2 jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen kulttimaineeseen noussut avausosa päättyi. Muutamia päiviä sen jälkeen kun lihansyöjävirus on tappanut Paulin ystävät, Paul löytyy joen varrelta virustartunnan saaneena. Hän on...
- 2013
The Sacrament (2013)
The Sacrament5.92013HD
Uutisryhmä on tekemässä juttua miehestä, joka etsii kadonnutta sisartaan. Etsinnät johdattavat uskonnollisen yhteisön luokse, Eden Parish -nimiseen paikkaan. Asukkaat luonnehtivat Eden Parishia taivaaksi maan päällä. Vähitellen tulokkaille alkaa selv...
- 2013
The ABCs of Death (2013)
The ABCs of Death4.92013HD
27 ohjaajaa, 26 tapaa kuolla. The ABCs of Death on kauhuelokuvan historian kunnianhimoisin antologioteos. Se yhdistää lahjakkaimmat nuoren polven elokuvantekijät 15 maasta täysin poikkeuksellisen haasteen äärelle. Aihiona on kuolemaa käsittelevä mode...
- 2022
The Farmer's Daughters (2022)
The Farmer's Daughters7.22022HD
...
- 2016
In a Valley of Violence (2016)
In a Valley of Violence6.02016HD
Yksinäinen kulkuri Paul saapuu texasilaiseen unohdettuun Dentonin kaupunkiin, jota paikalliset nimittävät ”väkivallan laaksoksi”. Siellä hän joutuu kahnaukseen väärän miehen, kaupungin pitkävihaisen šeriffn häiriköivän pojan Gillyn kanssa. Paulin ja...
- 2009
The House of the Devil (2009)
The House of the Devil6.22009HD
...
- 2015
Synchronicity (2015)
Synchronicity5.72015HD
Fyysikko Jim Beale keksii aikakoneen, joka saa tulevaisuudesta esiin harvinaisen kukan. Todistaakseen, että aikakone toimii, hän yrittää löytää kukan identtisen vastineen nykyajasta ja kohtaa tällöin salaperäisen naisen, jonka hän pian epäilee haluav...
- 2011
Autoerotic (2011)
Autoerotic4.62011HD
...
- 2013
All the Light in the Sky (2013)
All the Light in the Sky5.62013HD
...
- 2001
Prey (2001)
Prey62001HD
...
- 2011
Silver Bullets (2011)
Silver Bullets4.32011HD
...
- 2005
The Roost (2005)
The Roost5.32005HD
...
- 2007
Trigger Man (2007)
Trigger Man4.42007HD
...